Mielen päältä #1

Välillä tuntuu, että on asioita jotka pitää sanoa, mutta sitten kuitenkaan niitä ei pysty/voi sanoa vaikka kuinka haluaisi. Oli seura mitä tahansa, niin näin se vain tahtoo olla... Toisaalta voidaan myös sanoa, että on asioita jotka pitää tulla sanotuksi. Onko tällöin seuralla väliä? Onko ne vain asioita jonka jonkun pitää kuulla, tai asioita jotka jonkun pitää jakaa? Onko sillä loppujen lopuksi väliä kuunteleeko kukaan, vai että siellä on joku joka kuuntelee?

Elämästä
Omasta ammatistani (tässä tapauksessa urheiluhierojana) johtuen, olen kuunnellut ihmisten asioita, kuunnellut huolet ja murheet läpi. Käynyt niitä itse läpi mielessäni ja samalla olen myös vertaillut asioita omaan elämääni ja siihen mitä itse olen kokenut. Tiedän kyllä, että takerrun liikaa muiden ihmisten murheisiin, mutta kun jokainen meistä on yksilö, omanlainen. En minä ole kertaakaan sitä katunut, että otan kaiken itseeni. Päin vastoin, ajattelen että kaikkien kokemuksieni kautta olen sitä, mitä olen tälläkin hetkellä. Olen aina tuntenut vahvasti, että olen oikealla polulla ja tiedän, että tämä on se polku jota Minä kuljen. Ja vaikka siitä tavallaan kärsinkin, niin silti se on Minun tapani elää ja käsitellä asioita.

Treenaamisesta. Onko se elämää?
Asiat saavat eri käsityksen, kun sanon tähän alkuun, että "Periksi ei anneta!". Siinä vaiheessa kun raja tulee vastaan ja tuntuu ettei jaksa, niin se on se merkittävin hetki, kun todella pitäisi tietää mitä treenaamiselta haluaa ja ennen kaikkea se, kuinka paljon haluaa. Eli se mitä olet valmis tekemään itsesi ja kaiken sen eteen mistä olet haaveillut ja unelmoinut. Sillä hetkellä kun tuntuu ettei jaksa ja sisin huutaa armoa, niin sillä hetkellä pitää laittaa kaikki peliin ja muistella vähän minkä takia aloitti treenaamisen! Mikä oli se syy aloittaa treenaaminen, mitkä ovat/olivat tavoitteet ja kysy huviksesi itseltäsi sillä hetkellä, haluatko niitä enää edes saavuttaa? Mitä olet/olit valmis tekemään sen kaiken eteen? Yksi hyvä esimerkki äärilaidan treenaajista ovat kehonrakentajat ja Fitness -urheilijat, nämä sekopäät, jotka vetävät itsensä äärirajoille, kuten kaksi valmennettavistani Tuomas Kukkohovi ja Heidi Kuonanoja. Mikä ylipäätänsä ajaa meidät tähän hulluuteen, jota me kuitenkin rakastamme? Ne, jotka rakastavat treenaamista ovat hulluja! Hulluja, jotka eivät voi suurin piirtein elää ilman treeniä. Hulluja, jotka tietävät tasan tarkkaan mitä haluavat ja ennen kaikkea kuinka paljon vaatii, että sen kaiken saavuttaa ja siitä huolimatta nämä älykääpiöt valitsevat tämän tien!

Kyllä on.
Miksi? Minkä ihmeen takia? Miksi me yleensä tehdään näitä valintoja joiden takia joudutaan kärsimään, vaikka kuitenkin tunnemme rakkautta sitä asiaa kohtaan? Oli se valinta sitten treeni, työ, tyttöystävä, poikaystävä, avioliitto. No, okei. Jos avioliittoon asti päädytään, niin eihän se mitään kärsimistä ole, vaikka tavallaan on ja tavallaan ei, niin kuin kaikki muutkin seurustelusuhteet. Tulee niitä kuuluisia ylämäkiä ja alamäkiä ja ties mitä. Minä olen joka tapauksessa aina jostain syystä tykännyt verrata elämää treenaamiseen, kappas. Veikkaan, että aika moni yllättyisi kuinka paljon näiden kahden asian välillä on yhtäläisyyksiä. Edellisen kappaleen luettuasi, kuvitellaan näin hieman vakavemmin ja pidemmälle, että Sinä olet seurustelusuhteessa/avioliitossa, joka on tullut tiensä päähän. Luetaan läpi vielä kerran edellinen kappale teksteineen ja kysymyksineen. Vaihdetaan vielä treeni -sanan tilalle ja kaikille sen muodoissa olevan sanan tilalle seurustelusuhde/avioliitto -sana. Tiedän, voi tuntua ankealta lukea kaikki paska uudestaan yhden ajatusleikin ja muutaman sananvaihdoksen takia, mutta toisaalta, jos olet päässyt näinkin pitkälle, niin ei muuta kuin "Go for it!"

Lopuksi
Ketkä meistä on näitä älykääpiöitä hulluja, jotka tekevät niin kuin itse haluavat, päättävät kaikesta itse ja saavuttavat sen mitä vain itse haluavat? Kuka meistä on mitäkin, ei ole mitään väliä, sillä kuitenkin me kaikki saamme osamme, halusimme tai emme. Ja tästä tekstistä ei ole apua kuin vain niille, jotka sen ymmärtävät. Muut, itkekää sitä aikaa jonka kulutitte tämän tekstin lukemiseen ja ymmärtämisen yrittämiseen, kun olisitte voineet tehdä muutakin.

Pitää vain muistaa, että "Et ole katkera, vihainen tai ymmärtämätön toisten päätöksien suhteen... niin vaikeaa kuin se onkin." -Pete


"Suit yourself" -Me again

Muusaa löytämässä

Aiemmassa Tuomaksen tekstissä mainitsinkin motivaation hiipuneen kirjoittamista kohti. Kyse ei ole missään nimessä kyllästymisestä tai muusta vastaavasta. Kyse on minun henkilökohtaisista asioista... Niin se kuitenkin vain on, että elämän on jatkuttava ja niin on myös aika palata kirjoittamisen pariin ja mikä sen hienompaa kuin aloittaa viittaamalla otsikkoon ja lainaamalla hienon taiteilijan Pablo Picasson sanoja "en minä etsi, minä löydän".

Eli treenejä me olemme Tuomaksen, Sepon ja Ruskan kanssa tehneet koko ajan, en vain ole pystynyt/jaksanut niistä tänne kirjoittaa vähään aikaan. Tästä eteen päin olisi tarkoitus kirjoittaa aina, kun uutta tapahtuu. Toisin sanoen päivitystä voi tulla minkälaiseen tahtiin tahansa.

Enempää en edellä mainituista valmennettavistani kirjoita tähän, vaan saatte käydä itse lukemassa heidän omilta sivuiltaan kuulumiset, kunhan ensin olen saanut tekstit valmiiksi.

Uusia projekteja
Aiemmin mainitut valmennettavat eivät toki ole ainoita joita valmennan, vaan valmennuksesta löytyy kilpaurheilijoiden lisäksi myös ns. harrastelijoita. Nämä valmennettavat eroavat muista sillä, että kirjoitan heidän kuulumisistaan. Olen tämän joskus aiemminkin sanonut, mutta ajattelin vielä toistaa itseäni, kun tässä on tätä aikaa taas ehtinyt vierähtämään kirjoittamisen ollessa tauolla... mutta sitten itse asiaan!

Eli tässä olisi nyt kaksi uutta projektia alkamassa. Nämä projektit mainitsen sen takia, että aion kirjoittaa myös heidän kuulumisistaan tänne. Ensimmäinen projekti on lähtenyt jo käyntiin tällä viikolla, eli valmennukseeni on tullut toinen Fitness -urheilija Heidi Kuonanoja. Eli kyllä! Saadaan siis rutkasti naiskauneutta mukaan! Enemmän tietoa saatte sitten noin viikon päästä kunhan tämä viikko ollaan ensin saatu treenattua läpi.

Toinen mielenkiintoinen projekti on nimeltään Rami Rantakoivu. Nuori, vasta ylioppinut ja juuri armeijasta pääsemässä oleva haaveilija. Tämän projektin tarkoituksena olisi auttaa Ramia saavuttamaan omat tavoitteensa jne. Ei ahdeta makeaa mahan täydeltä, vaan lisää infoa sitten kunhan Rami on selvinnyt armeijasta pois ja saanut levätä muutaman viikon.

Sanoisin, että mielenkiintoinen kevät tulossa kaikin puolin.